Eblouié par la nuit

Ranskassa on menossa lomakausi. Suomen tavoin täälläkin jakautuu hiihtoloma kolmelle eri viikolle. Mun alueen lomaviikko on juur parhaillaan menossa. Jostain syystä loma ei kuitenkaan koske mun kouluani. Meni ja tiedä miksei. Enemmän haittaa on kuitenkin siitä että loma koskee mun kuntosaliani joka on kiinni tämän viikon. Kipittelen siis lenkkikamppeissa ylös ja alas Saint-Etiennen mäkisiä katuja tämän viikon.

Otin viime viikolla yhteen juustohöylän kanssa. Tappioina ja sotakorvauksina jouduin luovuttamaan palan sormestani. Hauku vain draamaqueeniksi, niin ne tekivät täälläkin vaurion nähtyään ja kun kerroin että olisin soittanut itselleni ambulanssin jos olisin tiennyt numeron. MUTTA, tilanne oli vakava ja vähintäänkin koti-ikävän arvoinen. Nyt olen sitten hellästi hoivannut haavaani apteekin sedän ohjeiden mukaisesti. Kaikesta huolimatta on suuret mahdollisuudet, että sormi palautuu ennalleen.

Paikallinen asumistuki aiheuttaa päänvaivaa. Ranska maksaa tuntemattomin perustein valikoidun (tai arvotun?) summan edestä asumistukea myös vaihto-oppilaille. Summa vaihtelee meidän kaikkien kesken, eikä kansallisuus tai vuokran suuruus välttämättä suoranaisesti vaikuta tuen suuruuteen. Muutettuani tähän kalliimpaan asuntoon tukeani laskettiin. Samaan syssyyn sain myös krävöön liikaa maksetusta tuesta. Voisin esittää kysymyksen siitä, mikä tekee tästä summasta "liikaa" (käytännössä tuki on ihan olematon), mutta sen sijaan esitin kysymyksen "miksi, oi miksi maksaisin takaisin??". Selvitys on nyt kesken ja ennen kuin saan vedenpitävät perustelut krävöölle en aio maksaa. Tosin, sain loistavaa ja ystävällistä palvelua paikallisen KELAN/sossun/tms.:n toimistolla. Siitä jäi hyvä mieli.

Olen muuten kuullut usein kuinka ranskalainen yhteiskunta on täynnä byrokratiaa ja papereita papereiden perään. En kyllä ole tätä kokenut mitenkään vaivaksi. Lieneekö siitä, ettei meillä Suomessakaan monikaan asia onnistu ilman tuhatta eri lomaketta. Kyllähän meidänkin täytyy opintotuen ja vuokrasopparin vuoksi kiikuttaa jos jonkunnäköistä liitettä.



Tällä hetkellä suurta iloa aiheuttavat opinnot täällä. Tämän lukukauden kursseihini sisältyy ranskaa, kestävää kehitystä, kirjanpitoa kahden kurssin edestä (uuiuiuii ystäväni numerot ja laskutoimitukset!) ja markkinointia. Lisäksi teen itsenäisesti tutkimusta Suomen ja Ranskan kulttuurieroista ja siitä mitä ongelmia/mahdollisuuksia liittyy meidän välisiin bisneksiin. Ai että mä olen liekeissä! Iltapuhteiksi luen englannin ja ranskankielisiä kirjoja ja artikkeleita aiheeseen liittyen ja olen ihan tohkeissani tästä aluevaltauksesta. Kuinka erilaisia voivatkaan olla Euroopan maat, puhumattakaan Aasian, Afrikan ja Etelä-Amerikan maista! Kuinka ihanaa todeta omia ennakkoluulojansa vääriksi! Tiesittekö, että Marokko on kulttuuriltaan paljon eurooppalaisempi kuin uskoisi? Pois kaikki ennakkoluulot arabeihin liittyen!

On tämä kulttuuri vaan kiinnostavaa.

Uusi ranskalainen lempibiisi on löytynyt. Oioi mikä ääni. http://www.youtube.com/watch?v=KDcgOpUp2nc

Ranskalainen ei tilaa ravintolassa maitoa

Viime aikoina olen pohtinut paljon viiniä. Oikein sitä ittiänsä. Pitäähän Ranskasta muutama sana viinillekin lahjoittaa.

Yhtenä iltana olin lähdössä Carlan kanssa teatteriin. Avattiin siinä valmistellessa viinipullo. Kun kello kävi, hoputin Carlaa koska pitihän tämä pullo tyhjentää ennen lähtöä. Ei se avattuna enää huomenna ole hyvää. Carla vastasi tiukkaan sävyyn että mitä ihmettä, ei kiitos. Eihän viiniä näin juoda. Ei ole kuulemma koskaan nauttinut viiniä humaltuakseen. Niin no se.

Olen saanut nyt muutaman kerran olla vieraana ranskalaisen, tai espanjalaisen, perheen luona. Olen ihastunut heidän suhteeseensa viiniin ja ruokaan.

Ranskalainen perhe kokoontuu yhteen syömään. Jokaista odotetaan, ei ole kiva että muut ovat aloittaneet kun yksi vasta tulee kotiin. Kaikki alkaa aperitiivilla. Siihen voi kuulua viiniä, oliiveja, sipsiä, kurkkua, muita maistiaisia. Tämän jälkeen siirrytään pöytään ja vuorossa on salaattia, patonkia ja pääruoka. Tässä vaiheessa ehkä avataan toinen viinipullo, se sellainen joka sopii tämän ruokalajin kanssa. Mutta tästä(kään) viinistä ei humalluta. Se on ruokajuoma. Perheen isällä on alakerrassa hyvä valikoima viinejä ja näiden päälle ymmärretään. Ruoka nautitaan hitaasti ja hartaudella. Minä tohotan ja suoritan tämänkin asian juosten läpi, seurauksena vain se että lautastani ollaan heti täyttämässä uudestaan.

Pääruoan jälkeen ei vielä mennä jälkiruokaan, vaan väliin vähän juustoja. Tämähän on paikallisten suurta herkkua. Minä vielä etsin omaa parasta juustoystävääni mutta sanotaanko että olen jo astunut Oltermannista seuraavan askelen eteenpäin.

Kaiken tämän lomassa jutellaan hyvässä hengessä, kaikki ehkä toistensa päälle mutta jokainen tulee kuulluksi, kiihdytään ehkä jostain (mistä nämä ihmiset löytävätkään tuon intohimon keskusteluun oli sitten aihe mikä hyvänsä??) ja levitellään käsiä. Mutta koko perhe on yhdessä. Eikä viinistä humalluta. Koska ruokailuun käytetään hyvä tovi, ymmärrän nyt miksi on ihan ok juoda se lasillinen lounaallakin kesken päivän. Ruokailu on muuten kuulemma aivan hyvä syy myöhästyä. Olin syömässä, tottahan siinä venähti! Tuota alan käyttää itsekin nyt kun olen opetellut tähän hitaampaan ruokailuun.

Itse haluan tulevaisuudessa toteuttaa samaa ruokakulttuuria mahdollisten omien lasteni kanssa. Vaikka myönnettäköön kyllä, jos äiti olisi joskus alkanut vaatia että syödään nyt koko perhe yhdessä muutenkin kun jouluna eikä kenelläkään ole mihinkään sitten kiire, niin turhan ydinperhehössöttämisen piiriin olis mennyt tämä toive. Kun ei meillä Suomessa vaan ole tapana. Minä haluan ottaa tavaksi.

Tehotytöt ottavat rennosti

Tänään koulumatkani varrella riisuttiin jouluvaloja. Quelle dommage. Toisaalta viime viikonloppuna oli sää kuin vappuna – periaatteessa t-paitakeli, ja koska ollaan jo näin lähellä kesää niin onhan sitä t-paitasillaan oloa pakko koittaa.

Olin viikonlopun etelässä, Marseillessa. Tuo laskentatavasta riippuen Ranskan toiseksi tai kolmanneksi suurin kaupunki on saanut kunnian toimia Euroopan kulttuuripääkaupunkina tänä vuonna. Marseille on tunnettu myös saippuastaan, väkivaltaisuudestaan (kuuleman mukaan kyseessä on Ranskan vaarallisin kaupunki; itselläni oli ihan turvallinen olo mutta ehkä sitä tuli vähän tiukemmin pidettyä käsilaukustaan kiinni) ja jalkapallojoukkueestaan. 

Kaikki mitä skootterista jää jäljelle varkaiden käsissä.

Reissua suunniteltiin parhaan vaihtariystäväni Carlan viimeisenä Ranskan viikonloppuna. Matkaan lähtö tapahtui espanjalaisittain sähläten, odotellen ja viivästyen. Carlan kunniaksi pitää silti todeta, että hän lienee erityisen ”saksalainen” espanjalainen; todella organisoitunut ja suunitelmallinen. Espanjalaiseksi. No, matkaan kuitenkin päästiin. Ajomatkaa nelisen tuntia ja upeita meisemia satoja kilometrejä. Perille päästyä tehtiin illan päälle ajelu ympäri kaupunkia. Huomio kiinnittyy väistämättä valkopohjaiseen siniristilippuun;  kaupungin oma lippu liehuu saloissa muistuttaen etäisesti jotain kovinkin kotoista.

Lauantaina päästiin paikallisille markkinoille. Tungosta riittää, mutta niin myös hellettä. Tai no, paikallisten talvi on meikäläisen ”helle ja kesäkuu”. Pakkohan turistin on muutama savon de marseille ostaa. Tästä saippuasta alue tunnetaan.

Kävelyreittimme varrelle osuu myös satama, veneitä, terasseja ja aurinkoa! Tästä tulee mieleen viime syksyinen reissu Cannesiin ja St. Tropeziin. Lämpöä riittää niin, että lounas nautitaan hyvinkin ulkona. Tämän jälkeen päästään ihailemaan yhtä toista paikallista kuuluisuutta, calanquesia http://fi.wikipedia.org/wiki/Calanque. Nämä luonnonmuodostelmat houkuttelevat paikalliset ja turistit meren rannalle ihmettelemään ja ihailemaan. Kyllä täällä viettäisi pidemmänkin aikaa!

Sunnuntaina saan nauttia Marseillea hieman pienemmistä paikoista. Ensin suuntaamme tämänkertaisen ”isäntäperheen” kakkoskodille kylään nimeltä Les lecques. Palatessa piipahdus Aix-en-Provenceen, opiskelijoiden mutta myös rikkaiden Marseillelaisten kaupunkiin. Kotimatkalla Marseille-St.Etienne ehditään pysähtyä Salon-de-Provencessa. Ai että, tänne mä halusin aina palata siitä lähtien kun täällä 10 vuotta sitten kävin! Eikä Salon ole juuri edes muuttunut miksikään. Unelias on sunnuntaitunnelma.

Minä ja puu. Samanlainen kuva on otettu jo 10 vuotta sitten.

Ihana viikonloppu, joka siis kuitenkin päättyi hyvästien hetkellä kyyneliin. Sillä hetkellä olin ihan valmis lähtemään kotiin, tämä vaihtaritouhu saa jo riittää kun taas joutui hyvästellä jonkun. Jonkun joka on hetken, vaikkakin vain pienen, ajan ollut opiskelijakaveri, kauppareissuseuraa, ranskan opettaja ja oppija, naapuri, vertaistuki monessa asiassa. No, sitä se on ja nyt nokka kohti uusia seikkailuja! Carlasta muistuttaa nyt Katalonian lippu seinällä ja lupaukset pikaisesta  jälleennäkemisestä.

Niin, ja visiitti Marseilleen CHECK. Yksi tavoite jälleen täytetty!

Mange, Prie, Aime

Taisin tuoda Suomesta säätilan mukanani. Sitten viime postauksen on tuuli kääntynyt. Tänään oltiin katsomassa lumisinta futismatsia mitä olen koskaan nähnyt. Kenttä siivottiin kaksi kertaa kesken pelin ja lopulta lumenluontiin osallistui jopa Saint-Etiennen pelaajia. Uskollinen fanijoukko piti tunnelmaa yllä ja tosifanit huudatti yleisöä ilman paitaa. Tuntiin venähtänyt puoliaika (lunta sulatettiin uudelleen ja uudelleen) meni siinä sukkelasti aaltoja tehden!

Etsi kuvasta keskiympyrä.

Saint-Etienne-Montpellier 4-1. Allez Les Verts!

Eilen kävin muutamalla lasillisella Barberoussessa. Tämä merirosvotyylinen uutuus Saint-Etiennen baaritarjonnassa on erikoistunut rommipohjaisiin shotteihin.Shotteja saa melkein minkä tahansa makuisina. Muutoin on elämä kyllä täällä melkoisen rauhallista. Tuntuu ettei tästä nyt riitä tarinaa blogiin asti. Pitäisiköhän aloittaa sarja baariesittelyjä. Barberousse olkoon ensimmäinen ;).

Itse kyllä viihdyn tässä ranskankirjojen ympäröimässä hiljaiselossani. Tällä viikolla vaihdoin ranskantunneilla ylempään tasoryhmään.

Eat, Pray, Love on ihana elokuva. Tänään aion katsoa sen ranskannettuna. Oman Euroopan valloitukseni viime syksy taisi olla se 'Eat'-vaihe - elämästä nauttimista ja hetkessä elämistä. Tämä syksy olkoon 'Pray' - kasvua ja oppimista (ainakin kielen). Ennen pitkää on aloitettava orientoituminen täältä lähtemiseen. Menollaan on ankaraa tulevaisuuspohdintaa, joka kasvaa hetkittäin melkoisiin sfääreihin kun ei vielä(kään) tällä ikää (voi herranjestas) ihminen tiedä mikä siitä tulee isona. Saint-Etienne ei kuitenkaan taida olla meikäläisen loppusijoituspaikka, joten katse kohti tulevaa. Onneksi olen aina ollut nopea innostumaan, joten eiköhän se oikea suunta ilmoita itsestään ja vie mennessään sitten kun niin on tapahtuakseen.

Vaihe nimeltä 'Love' alkaa varmaankin sitten siinä vaiheessa, kun saavun takaisin somelaisen äijäni luo.

Tehotytöt

Yhtäkkiä toppatakki tuntuu liioittelulta. Saint-Etiennessä tuoksuu huhtikuu. Vai lieneekö kyseessä ennemmin mielentila, en osaa sanoa.

Palasin couscousin ja ranskan kielen pariin sunnuntaina. Tarkoitus oli viettää muutama tunti Pariisissa katsastaen Salvador Dali -näyttely Centre Pompidoussa. Oi miten kutkuttava ajatus! Väsy ja kiire saivat kuitenkin minut jättämään taiteilijaelämän tällä kertaa väliin ja järki voitti. Otin junan St. Etienneen päättäen että palaan vielä katsomaan tuon näyttelyn ennen sen päättymistä.

Tänään tehokaksikko Sandra&Carla näytti mallia tuottoisasta ajankäytöstä. Herätys klo 8, tiskien ja vatsalihastreenin jälkeen (TÄNÄ vuonna kesäksi kuntoon) suunta kohti pyykkitupaa. Siinä pesukoneen iloisesti hurratessa oli hyvä kerrata ranskan verbien taivutusta. Pyykit narulle ja nokka kohti koulua. Siinä tehokasta asiainhoitoa kv-asiain toimistossa, kunnes olikin aika juosta bussiin. Matka jatkui take-away pastat kainalossa kohti leffateatteria, jossa tällä kertaa vuorossa Blancanieves, espanjalainen tulkinta Lumikista. Carlan haaveet kuulla omaa kieltään eivät nyt toteutuneet, kyseessä kun olikin mustavalkoinen mykkäelokuva! Välitekstit ranskannettuna hyödytti sentään meidän kieltenopiskelua.

Yhdistetyn lounaan ja leffareissun jälkeen hain lipun lauantain futismatsiin. Sitten kyläilyä entisen kv-koordinaattorin luona, jolta meillä oli leffoja ja kirjoja lainassa. Loppupäivä opiskelua ja kuntosalia. Ai että, ei voitu kuin kehua itseämme!

Kummallakaan ei ollut tänään koulua tai muita virallisia velvoitteita, ainoastaan näitä itse itselle asetettuja.

Keinot ranskan omaksumiseen on siis tiedossa, ja suunnitelma laitettu täytäntöön:

• ranskan tunnit koulussa, tottakai
• muutkin kurssit ranskaksi, vaikkei nyt niin aihe kiinnosta niin ainakin kuullun ymmärtämisen kannalta passaa
• leffoja, kirjoja, teatteria
• omat ranskan oppikirjat, radio, tv5 netissä, itsekseen juttelu (ranskan opettajan vinkki!)... & Carlan kanssa puhutaan pelkästään ranskaa

Jos ei näillä keinoilla opi, niin vika on jossain muualla kuin motivaatiossa!

Tältä täällä näytti vielä tammikuun alussa, vaan ei enää :).